Vähennetään yhdessä ruokahävikkiä

12.9.2022

alkuruoka-annos Haikon ravintolassa3

Nyt vietetään hävikkiviikkoa!

Valtakunnallista hävikkiviikkoa vietetään 12.-18.9.2022. 
Green Key -sertifioituna matkailukohteena haluamme minimoida ruokahävikin vuoden jokaisena päivänä. Hävikkiviikon avulla halutaan nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Se herättelee meitä kaikkia pohtimaan omaa suhdettamme ruokaan ja ruokahävikkiin. Kampanja kannustaa tunnistamaan hävikin syntymisen syitä ja miettimään keinoja, joiden avulla voisimme vähentää ruokahävikkiä omassa arjessamme.

Ruokahävikkiä syntyy ruokaketjun kaikissa vaiheissa, mutta kaikkein eniten kotitalouksissa. Hävikkiviikko pyrkii vaikuttamaan etenkin kuluttajiin, jotta kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin määrää saataisiin pienennettyä.

Miten sinä voit vaikuttaa hävikin määrään?

Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ruokahävikin vähenemiseen, ja pienetkin teot ovat tärkeitä – kuinka voit vaikuttaa meillä vieraillessasi hävikin määrään?

  • Kerää noutopöydästä ruoat aina samalle lautaselle, toki suolaiset ja makeat halutessa erilleen – näin vaikutat tiskin määrään ja siten myös vähennät veden, energian ja pesuaineiden kulutusta.
  • Ota kerralla ruokaa vain sen verran, kuin jaksat syödä – voit aina hakea lisää, jos tarvetta.

On tärkeää pysähtyä miettimään omia valintojaan, sillä ratkaisu ruokahävikin vähentämiseen löytyy pienistä arkipäiväisistä asioista: osta viisaammin, käytä vanhenemassa olevat elintarvikkeet ajoissa ja hyödynnä ylijäämäruoka.

Voit vaikka kokeilla, pärjäätkö koko viikon ilman kaupassakäyntiä. Tee ruokaa vain niistä aineksista, jotka löytyvät valmiiksi keittiön kaapeista, jotta hyllyn perälle unohtuneet tarvikkeet tulee vihdoin käytettyä.

Millä toimenpiteillä Haikon henkilökunta vähentää ruokahävikkiä?

Olemme aidosti huolissamme hävikin vaikutuksesta ympäristökuormaan ja teemme lukuisia toimenpiteitä päivittäisissä toimissamme sen pienentämiseksi. Asiakkaidemme tietoisuus lisääntyy koko ajan ja mekin opimme lisää.

Haikon Kartano vähentää jatkuvasti vuosittain keskimäärin 9 % biojätteen määrää edellisvuoteen verrattuna.Tämän teemme panostamalla suunnitteluun, asiakasmäärien ennustamiseen sekä houkutteleviin ruokalistoihin, ja reagoimme asiakaspalautteeseen.

Tilaus- ja varastoprosessimme on hallittu ja seurattu:

  • Valmistamme ruokaa tilauksien mukaisesti ja hallitusti.
  • Osaavat kylmäkkömme käyttävät hyväksi hävikiksi muutoin meneviä raaka-aineita, kuten kypsistä banaaneista loihditaan Kartanon klassikko kuivakakku.
  • Ohjaamme oikeisiin annoskokoihin, viestimme ja kerromme asiakkaillemme.
  • Seuraamme biojätettä kuukausittain ja reagoimme sen muutoksiin.

Ympäristöstandardit, lait ja asetukset, tavoitteet ja prosessit ohjaavat toimintaamme ympäristön hyväksi, mutta kaikki lähtee siitä, että olemme nostaneet vastuullisuuden yhdeksi arvoistamme. Vastuullisuus näkyy meillä arjessa päivittäin ja toivomme, että asiakkaana, yhteistyökumppanina tai tekijänä olet osa sitä.

Lue lisää: https://havikkiviikko.fi/ 

Tutustu Haikon muihin ympäristötekoihin